Talvi saapui luodoille

Märän ja pimeän joulukuun jälkeen uusi vuosi toi kovat pakkaset, ja viime päivinä myös roppakaupalla lunta. Kylmä ilma vielä avoimen meren päällä luo voimakkaita lumikuuroja, jotka tuuli on eilen ja tänään tuonut Ahvenanmaan päälle. Lunta on tullut kymmeniä senttejä, mutta aivan rantakallioilta kevyt pakkaslumi pyyhkiytyy yleensä pois.

Pakkanen on koristellut rantaviivan jäämuodostelmilla. Kuvat on otettu Hammaruddassa ja Herrössä, missä pääsaarellakin pääsee avomeren äärelle. Getan komeille kalliorannoille ei aurinko vielä kovin hyvin ylety paistamaan.

Östra Kyrksundet Skålbergetiltä nähtynä on osa Sundin kansallismaisemaa.

SUMUJEN LOKAKUU

Viimeiset kaksi viikkoa saarimaakunnan yllä on sinnitellyt korkeapaine kirkastaen taivaan. Samalla tuuli on pysytellyt hiljaisena tyyntyen yöksi kokonaan. Kun pienvedet ovat vielä lämpimiä, niiden päällä on aamuisin levännyt mahtavia sumupatjoja aamukasteineen. Kylmät yöt ovat vielä kirkastaneet lehtipuiden ruskaa juuri kauneimmalla hetkellä. Näin kaunista syksyä ei Ahvenanmaalla ole ollut vuosikausiin.

Tyypillinen syksy meren keskellä on lämmin ja tuulinen. Kunnon ruskaa ei pääse syntymään, kun myrskyt riipivät puista lehtiä etuajassa. Nyt yöpakkasia on ollut toistuvasti, ja kuvauskelit ovat olleet häikäisevät. Olen kierrellyt viime aikoina ahkerasti näköalapaikkoja saadakseni vähän laajempia maisemanäkymiä kuin yleensä rantoja kulkiessa.

Lehtoniitty herää kevääseen

Päivitys viikko 19: kuviani on nyt myös Instagramissa. Laitan sinne uusien otosten lisäksi ennen julkaisemattomia 90-luvun dioja, joita vasta nyt olen alkanut skannata järjestelmällisesti. Tervetuloa kurkkimaan 🙂 #nature_photo_erkki_santamala

Ahvenanmaalainen lehtoniitty  käy parissa viikossa läpi muodonmuutoksen talven ruskeanharmaasta kaikkiin sateenkaaren väreihin. Ensin sinivuokko ja käenrieskat värjäävät maanpinnan siniseksi ja keltaiseksi, hetkeä myöhemmin niiden ohi ja yli kasvavat valkovuokot ja violetti pystykiurunkannus. Seuraavalla käynnillä joukkoon putkahtaa taas keltaista keltavuokon, mukulaleinikin ja rantojen rentukan muodossa.

Lehtoniityn kevään nopeaa dramatiikkaa on tuskin missään muualla suomalaisessa kasvimaailmassa. Toukokuun lopulla joukkoon nousevat kämmekät ja monet muut uudet lajit, ja väri-iloa riittää kesäkuun lopulle saakka. Loppukesällä lehtoniitty on varjoisa viidakko, jossa näyttäviä kukkakasveja on vähän.

Oheiset kuvat ovat noin viikon ajalta Jomalan Ramsholmenista ja Finströmin Prästgårdsnäsetistä, jotka ovat molemmat luonnonsuojelualueita. Tänä keväänä etsin erityisesti keltavuokkoja ja suomukoita. Suomukka on pähkinäpensaan juuristossa loisiva ja ja harvalukuinen kasvi, jota Prästgårdsnäsetissä on runsaasti. Sen kukinta on lopuillaan valkovuokkojen päästessä parhaaseen vauhtiin. Suomukkaa on äkkiseltään kukkapaljoudesta vaikea havaita, mutta kun ensimmäisen saa silmiinsä, niitä alkaa putkahdella näkökenttään siellä täällä.

Yhden haaveen täyttymys

Päivitys viikolla 15: revontulet-galleriaan lisätty kuvia.

Olen seurannut revontulia tiiviisti syksystä 2013 lähtien. Kollegoiden vinkeistä huomasin, miten hyviä ennusteita nettiin on ilmestynyt. Suomen Luonnonvalokuvaajien facebook-sivukin on täyttynyt hienoista yötaivaskuvista tämän tästä.

Aloin tarkastaa tilanteen melkein pakkomielteen omaisesti joka ilta. Muutama onnistuminen kannusti valvomaan yhä uudelleen, ja lähes pilkkopimeä merenranta osoittautui tunnelmalliseksi miljööksi useiden tuntienkin odotteluun.

Joskus hiljaa paikallaanolevan kuvaajahahmon ohittaa kettu, joskus juomaan hiippaileva metsäkauris. Keväällä lintumuuton äänet eivät lakkaa yöpimeälläkään.

Lappiin en ilmiön perässä tuntenut vetoa, olen aina ollut kotiseutukuvaaja. Jos onnistaa, haluan kuvat osaksi saaristokuvieni kokonaisuutta. Taivasta himmentävää yhdyskuntien valosaastetta on sitäpaitsi Ahvenanmaalla pohjoispuolella vähän, vaikka Ruuhka-Suomessa, Tukholman ja Turun välissä elelenkin.

Maaliskuun puolessavälissä netissä kerrottiin jo aamulla ilmakehään saapuneesta massapurkauksesta. Töiden jälkeen kotoa lämpimät vaatteet ja evästä, sitten menoksi. Jo matkalla täytyi pysähtyä ihmettelemään, miten vihreitä huntuja ilmestyi jo melko valoisalle taivaalle kohta auringonlaskun jälkeen.

Perillä Getaöjenillä taivas oli yhtä nopeasti liikkuvaa ilotulitusta neljän tunnin ajan. Yö oli kuuton, mutta reposet antoivat valoa hyvinkin täydenkuun verran. Revontulimyrsky piti taukoa puolenyön jälkeen, mutta repesi vielä kahden maissa yöllä värikkääksi loppuhuipentumaksi.

Jälkeenpäin luin, että purkaus oli voimakkain sitten vuoden 2005 ( http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotearkisto/-/journal_content/56/30106/57983580 ). Olo on ollut niin tyytyväinen, ettei ihan vain taivaanrantaan ilmestyvän vihreän raidan perään ole jaksanut kotoa lähteä. Mutta huomisillalle on luvattu uutta, vaikkakin heikompaa myrskyä, ja vene on juuri laskettuna vesille. Taitaa olla ensimmäisen yöveneilyn aika 🙂

Ei talvea, ei vielä kevättäkään

Päivityksiä viikolla 10: muutama uusi kuva lisätty sivuille Revontulet, Jään ja lumen aika ja Hiekkasaarilla. Lisäksi olen korjannut virheitä Historiakohteita-sivulta. Kiitos palautteesta, pitkään sivuja tuijotelleena näkyvillekin mokille tulee aika sokeaksi!

Degersandin hiekkaranta helmikuun lopussa: ei lunta eikä jäätä, meri kuohuu navakassa tuulessa matalaan rantaan. Leuto tuuli tuntuu huhtikuulta, muttei tuo vielä mukanaan lintuja etelästä. Onhan niitä jo muualta raportoitu, mutta kymmenen uivelon parvi on pitkän päivän ainoa erikoisempi havis. Ne, ja rantapuissa sirahteleva pyrstötiaisparvi, eivät liene täältä koko talvena lähteneetkään.

Alkukevät on maisema- ja kasvikuvaajalle melko tapahtumaköyhää aikaa. Värit ovat kalpeat ja valo kovenee päivien pidetessä Nyt auringonnousu verhoutui näyttävästi tuulen riepottelemaan sumupilveen.

Kesäisin hiekkaranta pursuaa ihmisiä, jälkiä ja roskia. On mahtavaa kulkea dyyneillä, mihin vain pikku purot ja tuuli ovat piirtäneet jälkiä. Degersand löytyy Eckerön etelärannalta, ja kävelymatka rantaan on vain satakunta metriä. Näkemisen arvoisia ovat myös hiekkadyyneille juurtuneet mahtavat koukeropetäjät.

 

 

Sateenkaarimyrsky

Päivityksiä viikolla 7: kuvia vaihdettu Myrskyssä-kuvagalleriaan, muutama uusi kuva Black & White -sivulla. Maisemia-valikon rakennetta muutettu, koska ”Maisemat”-sivua oli vaikea löytää.

Kun tuulee kovaa pohjoisesta, Geta on Suomen parhaita paikkoja myrskybongaukseen. Rannikko on jylhän kallioinen, vesi syvää rantaan saakka, eikä ulkopuolella ole paljoa saaria aaltojen esteenä. Matalilla rannoilla aallot murtuvat ja menettävät voimansa kaukana. Getassa voi sopivan kallionhalkeaman suojasta seurata, miten viisimetrisen aallon vesimassa pauhaa aivan vierestä.

Pärskeissä näkyi toisinaan minisateenkaaria, mitä hassua kyllä en ole muualla myrskyissä havainnut. Syynä lienee valon tulosuunta, joka pohjoisrannalla talvisin on suoraan selän takaa. Varjopuolena on -kirjaimellisesti- auringonnousujen ja -laskujen jääminen kallioniemien tai metsän katveeseen.

Tuuli yltyi myrskylukemiin lauantaiyönä, ja raivosi yli 20 m/s nopeudella vielä sunnuntaina. Pakkanen jähmetti mereltä lentävän vaahdon kirkkaan kauniiksi, mutta petollisen liukkaaksi jääkuoreksi. Ainoa turvallinen tapa päästä rannan lähelle oli konttaamalla. Välillä vähän nolotti, kun Havsviddenin hotelliravintolan terassi oli näköetäisyydellä 😛

Havsviddenin niemen viereisen Segelskärin koko tuulenpuoleinen pää katosi välillä kuohujen alle. Sen nähtyään ymmärtää, miksei ulkosaarten pohjoiskärjessä kasva jäkäläkään. Rannoilla lojui siellä täällä aaltojen tyrmäämiä pikkuahvenia ja silakoita, joita pienet lokkiparvet kiertelivät napsimassa.

Getan rantamaisemiin pääsee helposti tutustumaan hotelli Havsviddenin rannasta, Höckbölestä pohjoiseen kulkevaa viitoitettua tietä. (Rannoille johtaa myös lukuisia pikkuteitä, jotka kuitenkin usein ovat puomitettuja, kieltokylteillä suljettuja tai vievät vain suoraan mökkien pihoihin -mökkejä on paljon enemmän kuin Karttapaikan kartoista näkee.) Auton voi jättää ennen hotellia olevalle parkkipaikalle. Niemen lukuisat huvilat ovat lomaosakkeita, joiden rannan puolelta saa kulkea, hienotunteisuus toki huomioonottaen.

Talvimyrsky

”Myrskyvaroitus: 21 metriä sekunnissa Saaristomerella, Ahvenanmerellä……” saa valokuvaajan korvat hörölle. Vene on jo turvallisesti talviteloilla, katseet voi suunnata Ahvenanmaan hienoille mannerrannoille. Jomalan Hammarudda ja monet kohdat Getassa ovat ilman saaristovyöhykettä, eli aallokko pääsee vyörymään esteettä rannikolle saakka.

Oikeassa myrskyssä pärskeet lähtevät lentoon aallonharjoilta, ja ilmassa on niin paljon vettä, että kuvaaminen hankaloituu. Jollei sada, kuvauspaikkaa voi etsiä rannoilta, mihin tuuli ei osu suoraan, jolloin pärskeitä pääsee kuvaamaan sivusta.Tähän vuodenaikaan kalliot ovat erittäin liukkaita, ja ainoa mahdollisuus on usein kuvata teleobjektiivilla kauempana rantaviivasta. Kuvia merenkäynnistä saa helpoiten myrskyn jo laantuessa, jolloin pilvipeite yleensä alkaa repeillä, ilma on kuivempi ja aallot ovat yhä suuria.

Tammikuun aloittanut kolmipäiväinen luoteismyrsky on kuvattu noin 18 m/s tuulessa Hammaruddassa. Auringon laskettua maiseman värit syvenivät upeasti.

Lisää myrskykuvia sivupalkin ”Myrskyssä” -galleriassa!

 

Falkberg

Lumparnin itärannalla kohoaa jylhä Falkbergin kallioseinä. Veneretkillä olen monesti miettinyt, että sitä pitäisi käydä ihailemassa lähempääkin. Viime kesänä kävin saunakuvauskeikalla naapuritontilla, ja opin miten kalliolle pääsee maitse. Yhtenä talvipäivänä sitten kyllästyin tietokoneen äärellä istumiseen, aloin kurkkia valoja verhojen raosta ja muistin paikan. Puolta tuntia myöhemmin kiipeilin kosteanliukkaalla kalliolla.

Seudulla on paljon mökkejä, mutta tähän vuodenaikaan ei muita näkynyt liikkeellä. Jyrkänteen nimi viittaa muuttohaukan joskus pesineen täällä, mutta lajin viimeisistä saaristopesinnöistä on jo vuosikymmeniä. Laella kasvaa komeaa koukeroista männikköä.

Rannalta vuoren kupeesta löytyy kartalta paikannimi Hamnsten. Se paljastui suuren siirtolohkareen aiheuttamaksi. ”Satamakivi” on varmasti ollut hyvä maamerkki Lumpon kyläsatamaan ja siellä sijainneelle sahalle suunnistaessa.

Viimeinen veneretki

Syksy on jo pitkällä, pakkasyöt vetävät satamalahden riitteeseen. Joka kerta saaren rannassa istuessa tuntuu, että huomenna voi olla veneen noston aika.  Toisaalta tunne saa entistä kuumeisemmin seuraamaan säätiedotuksia: ehkä sittenkin vielä kerran…..

Lauantaina oli kalastusreissun vuoro lyijynharmaan pilvipeitteen alla. Kalaa tuli huonosti, mutta vähän ennen auringonlaskua pilvipeite repesi Lumpo uddin loistolla.